Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•Eiríksson•

Friðgeir I. Eiríksson

Vieraskokki ravintolassa OOBU

Friðgeir I. Eiríksson on Eiriksson Brasserien omistaja ja keittiömestari, joka tunnetaan laajalti panoksestaan Islannin gastronomiaan. Friðgeirin isä on tehnyt pitkän uran keittiömestarina Islannissa, ja voidaankin sanoa, että Friðgeir on kuin syntynyt keittiöön. Hän toimi keittiömestarina Ranskan Lyonissa sijaitsevassa Michelin-tähdellä palkitussa Domaine de Clairefontainessa. Vuonna 2007 Friðgeir edusti Islantia Bocuse d'Or -kilpailussa ja on sen jälkeen ollut aktiivinen vaikuttaja Islannin kulinaarisen kentän kehittämisessä, muun muassa johtamassa keittiötä Reykjavíkin Hótel Holtissa. Ruokalista Eiriksson Brasseriessa on eurooppalaistyylinen, painottuen erityisesti italialaiseen ja ranskalaiseen keittiöön. Vieraat pääsevät nauttimaan rennosta tunnelmasta – olipa kyseessä herkullinen lounas tai päivän päätös baarissa ravintolaa varten valmistetun EIRIKSSON Kaldi -oluen äärellä.

Eiríksson x oobu

Menu

"Sanoin viime vuonna, että tulen takaisin vaikka soutamalla Islannista. Onneksi OOBU kutsui ennen kuin ehdin vesille.” — Friðgeir I. Eiríksson, palatessaan OOBUlle Food & Fun Festivaliin

Menu 5

85 €

Amuse-bouche

Keitettyä langustinbisqueä ja paistettua langustinia

Plate

Alkuruoka

Lohisashimia, yuzu-tryffeliaponzua ja höylättyä tuoretta mustatryffeliä

Plate

Kalaruoka

Höyrytettyä ruijanpallasta, rapeaa pekonia, herkkutatteja, Medjool-taateleita ja vaniljaglaseerausta

Plate

Pääruoka

Yrttikuorrutettua karitsan kyljystä, ankanmaksaa ja hitaasti haudutettua karitsan lapaa voitaikinaan käärittynä, basilika-perunapyreetä ja timjamikastiketta

Plate

Jälkiruoka

Valrhona-suklaapralinimoussea, punaviinissä haudutettuja kirsikoita, pehmeää marenkia ja Kirsch-jäätelöä

Plate

Menu 3

69 €

Alkuruoka

Lohisashimia, yuzu-tryffeliponzua ja höylättyä tuoretta mustatryffeliä

Plate

Pääruoka

Yrttikuorrutettua karitsan kyljystä, ankanmaksaa ja hitaasti haudutettua karitsan lapaa voitaikinaan käärittynä, basilika-perunapyreetä ja timjamikastiketta

Plate

Jälkiruoka

Valrhona-suklaapralinimoussea, punaviinissä haudutettuja kirsikoita, pehmeää marenkia ja kirsch-jäätelöä

Plate

Food & Fun -erikoislounas

ke 30.9.–pe 2.10. klo 11.00–14.30

45 €

Alkuruoka – 10 €

Lohisashimia ja yuzu-tryffeliponzua

Plate

Pääruoka – 32 €

Höyrytettyä turskaa, rapeaa pekonia ja herkkutatteja TAI Yrttikuorrutettua karitsan ulkofilettä, ankanmaksaa, timjamikastiketta ja basilika-perunapyreetä

Plate

Jälkiruoka – 9 €

Suklaapralinimoussea ja punaviinissä haudutettuja kirsikoita

Plate

Ruokavaliotiedot: Menu on gluteeniton ja laktoositon. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan huomioimaan muut ruokavaliotoiveet. Ilmoitathan Ravintola Oobulle mahdollisista allergioista, intoleransseista tai muista ruokavaliotoiveista varauksen yhteydessä TableOnlinen kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä Oobuun: [email protected] tai 020 128 09 00. Menu voi muuttua, ja pidätämme oikeuden muutoksiin.

Miksi työskentelet ravintola-alalla?

Se on maailman paras työ – veitsilaukun kanssa voi matkustaa töihin vaikka toiselle puolelle maapalloa, ja samalla löytää aina jotain uutta.

Mikä sytyttää intohimosi luoda ja tehdä yhteistyötä kulinaaristen kokemusten parissa?

Uusien asioiden kohtaaminen ja niiden parissa työskentely uudesta näkökulmasta ja eri lähestymistavoilla on aina mahtavaa.

Mikä on sinulle tärkeintä ruokailussa?

Kauniit lasit.

Ruokafilosofiasi:

Kokkaa ruokaa juuri niin kuin itse haluat syödä sitä – tai älä kokkaa lainkaan!

Lempijuomasi illalla tai rentoutuessasi ulkona:

Kylmä olut tai lasillinen hyvää viiniä.

Lempipizzasi:

Pepperoni.

Ravintola

OOBU

Ruokailu OOBUssa Turun Aurajoen rannalla on rentoa ja mutkatonta – tänne voit tulla juuri sellaisena kuin olet ja nauttia kunnolla täyttävästä ateriasta. OOBUn valikoimasta löydät herkullisia kala-, lammas- ja kasvisannoksia perinteitä kunnioittaen, uusinta keittiöosaamista hyödyntäen. Jokainen annos tarjoillaan pöytään huolella ja sydämellä.

Muut vieraskokit

Ohjelma